Eroa olen siis ajatellut jo aikaisemmin muutamaan otteeseen. Suutuspäissä, surullisena ja pettyneenä. Erilaisten tilanteiden ja joidenkin harvojen riitojen jälkeen. Mikään ei ole kuitenkaan ollut niin iso asia, että sen takia olisi kannattanut menettää niin paljon hyvää.

Meidän elämä on ollut tasaista ja sopuisaa. Olen kuitenkin vuosien aikana usein turhautunut mieheeni ja hänen tapaansa elää ja hoitaa asioita. Vuosien kuluessa arvomme, toimintatapamme ja ajatusmaailmamme on muuttuneet ja loitonneet toisistaan yhä kauemmaksi. En ole antanut tämän häiritä ja usein olen sulkenut suuni ja pitänyt ajatukseni ominani vain välttääkseni vakavamman keskustelun tai riidan.

Aviomieheni on tehnyt viime aikoina tekoja liittyen ammattiinsa, että olen miettinyt kuinka tyhmä ihminen voi oikeasti olla?  Hänen suhtautumisensa joihinkin asioihin (koko perhettä koskettaviin) on ollut mielestäni niin pyöristyttävää, että olen miettinyt miten joku voi ajatella oikeasti noin? 

Hän on myös juonut todella runsaasti alkoholia. Ikinä en kuitenkaan ole joutunut pelkäämään tai tuntenut oloani turvattomaksi. Ennen ensimmäistä kertaa. Heräsin yksi yö, kun hän kaatui humalassa päälleni, se sattui todella paljon. En kuitenkaan sanonut mitään, koska en pidä miehestäni, kun hän on humalassa. Hän ärsyttää minua yrittäessään sönköttää jotain, joten olin hiljaa välttääkseni kommunikoinnin. Seuraavaksi havahduin, kun hän virtsasi makuuhuoneeseen. Silloin yöllä mietin, että tämä ei ole todellista. Tämä ei ole elämääni ja tuo ei ole aviomieheni. Juttelimme asiasta lyhyesti seuraavana päivänä. Mieheni vaikutti pelästyneeltä ja vakavalta asian suhteen. Eihän koskaan ole tuollaista ennen tapahtunut. Olin varma, että hän vähentää alkoholin kulutusta. 

Olin väärässä. Parin päivän päästä hän tuli erittäin humalassa kotiin ja herään ensin todella kovaan kourimiseen, leikin nukkuvaa, jotta pääsisin eroon tästä. Kouriminen loppuikin mutta havahduin, kun mieheni kiroilee kovaan ääneen vittua, sönköttää jotain hevosesta, LAULAA kovaan ääneen ja laskee jotain numeroita, alkaa puhumaan jostain Timpasta ja seuraavaksi käskee todella pelottavalla tavalla yhtä lapsistamme lopettamaan. Tämän jälkeen mies poistuu huoneesta (en tiedä mitä tekemään mutta oikeasti pelkäsin)  ja hetken kuluttua hän tulee takaisin puristelemaan todella kovakouraisesti minua. En nukkunut tämän jälkeen yhtään koko loppuyönä...

Maailmani muuttui. En tuntenut enää miestäni. Mies ei ollut se kenen kanssa menin naimisiin, ei ole se tyyppi, jonka kanssa olen elänyt viimeiset 12 vuotta.

Keskustelin miehen kanssa asiasta. Sanoin, että kotiin ei ole enää tuoda yhtään alkoholia ja hän ei saa tulla humalassa kotiin. Hän lupasi ja pyysi anteeksi käytöstään.

Sanomattakin lienee selvää, että kotona ollut tämän jälkeen vähän viileä tunnelma. Nämä ajatukset ja fiilikset voi unohtaa, kun pitää itsensä kiireisenä töiden, harrastuksen ja lasten kanssa mutta ne on olemassa, takaraivossa kummittelemassa. Kuilu välillämme kasvoi..

Jonkin aikaa mieheni ei ostanut alkoholia kotiin ollenkaan. Kunnes viimeisten parin viikon aikana on alkanut taas jääkaapissa olemaan olutta. Mainittuani asiasta, vastaus oli, että "yksi".. Mitä oikein valitan? Tiedän kuitenkin, että yhdestä tulee pian kaksi. Ja eipä ole kuukauttakaan kulunut siitä, että ollaan yhdessä sovittu, että kotiin ei tule yhtään alkoholia. Humalassa hän ei toki ole ollut. Uusi pettymys miestäni kohtaan.

Tapahtuma, joka johti lopulliseen päätökseen oli tavallaan hyvin pieni. Jonkun mielestä varmaankin naurettava. Mutta siis olimme koko perhe kotona. Lapset kinastelivat keskenään jostain ja mieheni alkoi raivoamaan vanhimmalle lapselle. Lapsi oli pyytänyt omenaa aikaisemmin, joten mies heitti omenan lasta päin ja ilmoitti ilkeällä äänellä "Siinä on omenas".

Ymmärrän, että hermot menee. Itsellänikin menee. Huudan aika paljon lapsille. Mutta, että rupeat heittelemään ruokaa ja puhumaan halventamaan äänensävyyn lapselle? Toisekseen en voinut uskoa, että mieheni ikinä tekisi jotain tuollaista. Jouduin kysymään, että anteeksi teitkö noin oikeasti? Kuka olet? 

Mieheni on ollut tuki ja turva. Luotettava ja järkevä aikuinen. Hoitanut aina lapsia, kotia ja tehnyt ruokaa. Hän on ollut unelma aviomies ja todella hyvä isä. Mihin se mies on katoamassa? 

Oma taustani varmaankin selittää suhtautumisen ja pelokkuuden muuttunutta käytöstä kohtaan ja humalassa erilailla käyttäytymistä kohtaan. Oma isäni joi satunnaisesti ja silloin hän hakkasi meitä lapsia ja äitiä. Hän riehui ja rikkoi kotimme huonekaluja. Hän tappoi humalassa yhden koiramme.

Pelkään miestäni. Voi olla että ihan turhaan mutta en vain voi enää luottaa häneen. Mikäli näitä asioita ei olisi tapahtunut, jatkaisimme vieläkin yhdessä ihan ok lapsiperheen elämää lasten vuoksi ja sen vuoksi, että emme uskalla muuttaa elämää tai yhdessä olemisessa on kuitenkin enemmän plussia kuin miinuksia.